Kantelupukki auttaa lopettamaan indoktrinoinnin kouluissa – uusi internet-palvelu avattu
Perustuslakivaliokunnan viimekeväinen kannanotto ja sen pohjalta uudistetut Opetushallituksen uskonnollisia tilaisuuksia koskevat ohjeet eivät ole korjanneet tilannetta läheskään kaikissa kouluissa. Monet koulut edelleen järjestivät joulujuhlia kirkossa. Joissakin kouluissa tuntuu jopa alkaneen konservatiivisten rehtorien taistelu uskonnottomien oikeuksia vastaan. Vanhemmat ovat ihmetelleet kouluja, joissa ohjelma joulujuhlissa oli enimmäkseen uskonnollista ja uskontoa oli vielä enemmän kuin aikaisemmin.
– On paljon rehtoreita ja opettajia, jotka eivät näytä sisäistäneen ihmisoikeuksien merkitystä, toteaa Tampereen Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Petri Karisma. Heille perinteet ovat tärkeämpiä kuin ihmisoikeudet. On vieläkin tavallista, että koulu kasvattaa oppilaita kristityiksi, vaikka se on Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista.
Helsingin ja Tampereen vapaa-ajattelijayhdistykset sekä Uskonnottomat Suomessa ry ovat siksi perustaneet yhdessä verkkosivuston kantelupukki.fi, jossa kerrotaan, miten koulujen ja päiväkotien tulisi lain mukaan toimia uskonnollisten tilaisuuksien osalta. Siellä kerrotaan myös, mitä voi tehdä, jos koulu tai päiväkoti ei toimi lain mukaisesti.
Monet vanhemmat eivät uskalla vaatia rehtorilta heidän lapsensa lainmukaista kohtelua, koska he pelkäävät lapsen joutuvan kärsimään hankalien vanhempiensa vuoksi. Siksi Kantelupukki tarjoutuu myös toimimaan välikätenä. Kantelupukin avulla voi lähettää koululle, päiväkodille tai kunnalle viestejä anonyymisti, ja Kantelupukki voi tehdä kantelun aluehallintovirastoon vanhempien puolesta.