No eihän sinne sitten menisi kukaan!

18.04.2019

Esitin uskonnolliselle keskustelukumppanille pari päivää sitten, että koulujen uskonnolliset tilaisuudet, kuten hartaudet, tulisi olla kaikille vapaaehtoisia. Eli ne järjestettäisiin yhteisen kouluajan ulkopuolella, esimerkiksi ennen oppituntien alkua tai niiden jälkeen ja niihin osallistuisivat ne, jotka sinne vapaaehtoisesti haluaisivat mennä.

Vastaus:” Ne eihän sinne sitten menisi kukaan!”

Olen kuullut tämän saman vasta-argumentin aikaisemminkin.

Koulujen uskonnollisia tilaisuuksia järjestetään positiivisen uskonnonvapauden nimissä. Se mainitaan Opetushallituksen ohjeessa. Ei noilla sanoilla mutta tarkoitus tulee siellä ilmi.

Nyt minä kysyn: puhummeko me uskonnottomat jotenkin eri kieltä kuin uskonnolliset? Ymmärrämmekö me jotenkin eri lailla sanan ”vapaus” sisällön ja merkityksen?

Minun mielestäni vapaus tehdä jotain, tarkoittaa sitä, että minä voin halutessani toimia tavalla X. Eli jos minulla on vapaus harjoittaa uskontoa, niin minä voi halutessani tehdä niin.

Nämä ”eihän sinne sitten menisi kukaan” -ihmiset eivät mielestäni ajattele näin. Heillä vapaus tarkoittaa jotain muuta. Heille toisen henkilön vapaus on sitä, että nämä toimivat kuten he itse katsovat olevan merkityksellistä.

Eli jos henkilöllä A on vapaus harjoittaa uskontoa, on henkilön A sitä harjoitettava juuri sillä hetkellä ja siten kuin se heidän mielestään on katsottava asialliseksi.

Tämä ajatusmalli tulee erityisen hyvin esille kirkkohistorian emeritusprofessorin jo edesmenneen Juha Sepon haastattattelussa (Kotimaa 22.6.2016). Seppo toimi vuosituhannen vaihteessa useita vuosia opetusministeriön asettaman uskonnonvapauslakikomitean varapuheenjohtajana.

Sepon mukaan on kyseenalaista, voiko luterilaiseen kirkkoon kuuluva vetäytyä luterilaisesta uskonnonharjoituksesta vakkapa oppilaitoksessa tai puolustusvoimissa.

Mielestäni tämä on täysin kieroutunut käsitys uskonnonvapaudesta. Näin ajateltuna uskonnonvapaus ei tarkoita enää yksilön vapautta uskontoon vaan uskonnon vapautta yksilöön. Tällöin yksilö ei enää voi valita, milloin, missä ja miten hän harjoittaa uskontoaan vaan hänen on tehtävä se silloin kun kirkko, oppilaitos, puolustusvoimat tai joku muu niin määrää näiden määrittämällä tavalla.

Näin tehdään vapaudesta velvollisuus. 

Kari Hännikäinen