Eristäminen tuottaa kipua -kirjaimellisesti!
Stanfordin yliopiston professori, aivotutkija David Eagleman kertoo kirjassaan ”Aivot, ihmisen tarina” toisen aivotutkijan Naomi Eisenbergin tekemästä kokeesta. Eisenberg laittoi vapaaehtoiset koehenkilöt pelaamaan yksinkertaista tietokonepeliä, jossa heidän animaatiohahmonsa heitteli palloa kahden muun pelaajan kanssa. Koehenkilön annettiin ymmärtää, että kaksi muuta olivat oikeita henkilöitä. Tosiasiassa nämä kaksi olivat osa tietokoneohjelmaa.
Aluksi mainitut kaksi pelasivat kiltisti koehenkilön kanssa mutta jonkun ajan päästä ne sulkivatkin koehenkilön kokonaan pois porukasta ja jatkoivat heittelyä keskenään.
Eisenbergin testissä koehenkilöt pelasivat tätä peliä aivoskannerissa. Tämä paljasti jotain varsin huomattavaa: kun koehenkilöt jätettiin pelin ulkopuolelle, heidän kipumatriisinsa alueet aktivoituivat. Vaille palloa jääminen tuntuu varmasti varsin merkityksettömältä mutta aivoille sosiaalinen hyljeksintä on niin merkityksellistä, että se sattuu -kirjaimellisesti!
Kantelupukki saa välillä viestejä siitä, kuinka koulujen uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumattomat oppilaat sysätään yksikseen katselemaan videoita tai tekemään jotain muuta toisarvoista sinä aikana kun muut ovat jumalanpalveluksessa, seurakunnan oppitunnilla tai jossain muussa koulun järjestämässä uskonnollisessa tapahtumassa. Jos pelkkä tietokonepelissä sivuun jääminen saa aivojen kipumatriisit aktivoitumaan, niin mitä mahtaa tapahtua vaikkapa alakoululaisen aivoissa, kun hänet erilaisen katsomuksensa vuoksi eristetään muista?
Oulun tuleva piispa Jukka Keskitalo ja Helsingin piispa Teemu Laajasalo ovat todenneet, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut turvata uskonnonharjoittamisen vapaus kouluissa. Olen täysin varma, että lainsäätäjän tarkoituksena ei kuitenkaan ole ollut laittaa vanhempia tilanteeseen, missä heidän valittavanaan on joko uskonnonvapaudesta tinkiminen tai kivun tuottaminen lapsilleen.
Opetushallituksen ohjeen mukaan uskonnollisten tilaisuuksien rinnalla järjestettävien vaihtoehtoisten tilaisuuksien pitää olla mielekkäitä ja luonteeltaan sekä tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaisia kuin ne tilaisuudet, joiden tilalla muuta toimintaa järjestetään. Tämä ei ole mitään periaatteellista sanahelinää. Sillä, miten vaihtoehtoiset tilaisuudet järjestetään, on suora vaikutus oppilaiden hyvinvointiin ja siihen, kokevatko he itsensä hyväksytyksi.
Eaglemanin kirja on kiinnostava matka ihmisyyteen sekä aivojen toimintaan ja edellä mainittu on vain yksi nosto. Suosittelen kirjan lukemista lämpimästi.
Kari Hännikäinen