Kantelupukin tausta

 

Kantelupukki on Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry:n, Tampereen vapaa-ajattelijat ry:n ja Uskonnottomat Suomessa ry:n yhdessä tarjoama palvelu. Sen ohjeet ovat kirjoittaneet ja sen tehtäviä hoitavat näiden yhdistysten vapaaehtoistyöntekijät.

Ohjeet perustuvat Suomen lainsäädännöstä, Euroopan ihmisoikeussopimuksesta, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksistä, apulaisoikeuskanslerin päätöksistä, eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisuista, perustuslakivaliokunnan mietinnöstä sekä Opetushallituksen määräyksistä ja ohjeista tehtyihin tulkintoihin. Ohjeet aluehallintovirastoihin kantelemiseen perustuvat aluehallintovirastojen verkkosivuilta ja henkilökunnalta puhelimitse saatuihin ohjeisiin.

Kantelupukin taustavoimiin saa yhteyden kirjoittamalla Palaute-sivulle tai osoitteeseen posti[ät]kantelupukki.fi.

Yhdistysten Kantelupukki-yhteyshenkilöt:

Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry – Jaakko Moisio, 040 520 5010

Tampereen vapaa-ajattelijat ry – Kari Hännikäinen, 040 952 2772

Uskonnottomat Suomessa ry – Kaisa Robbins, 050 340 3202

 

Sivusto on päivitetty 3.4.2017

 

Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry

Tampereen vapaa-ajattelijat ry

Uskonnottomat Suomessa ry

Finlex

Oikeuskansleri

Eduskunnan oikeusasiamies

Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Eduskunnan perustuslakivaliokunta

Opetushallitus

Aluehallintovirastot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

 

 

Tiedotteet

 

Tiedote 19.1.2017

KATSAUS KANTELUPUKKI.FI:N VUOTEEN 2016

Kantelupukki.fi-palvelulla tuli tänään täyteen 2 vuotta toimintaa. Palvelu on selvästikin tarpeellinen, koska sitä käytetään paljon. Palvelun tunnettuus on lisääntynyt, ja sitä myötä avunpyyntöjä on tullut tiheämpään tahtiin kuin ensimmäisenä vuotena. Erityisesti viimeiset koulujen joulujuhlat aiheuttivat niin paljon närkästystä, että palvelu on hidastunut ruuhkan vuoksi.

Vuoden 2016 aikana Kantelupukille tuli kaiken kaikkiaan 105 avunpyyntöä. Niissä 91 kertaa kohteena oli koulu tai kouluja, 20 kertaa päiväkoti tai -koteja ja 2 kertaa iltapäiväkerho. Avunpyynnöistä 56 tapauksessa riitti, että neuvoimme lapsen vanhempaa tai opettajaa, ja he selvittivät itse asiaa koulun, päiväkodin tai kunnan kanssa. Tapauksista 35:ssä meitä pyydettiin välittämään viesti tai keskustelemaan rehtorin, päiväkodin johtajan tai kunnan viranomaisen kanssa niin ettei pyytäjän henkilöllisyys paljastuisi. Kantelun tekemiseen päädyttiin 14 tapauksessa.

Uskonnottomien vanhempien ja opettajien lisääntyneen aktiivisuuden ansiosta koulujen ja päiväkotien toiminnassa otetaan aikaisempaa paremmin huomioon uskonnottomien uskonnonvapaus. Työtä kuitenkin vielä riittää, jotta uskonnottomia ruvettaisiin kohtelemaan yhdenvertaisesti luterilaisten kanssa ja kouluista ja päiväkodeista tulisi oikeasti yhteisöllisiä. Myös ET-opetuksen järjestämisessä lainmukaisesti on edelleen parannettavaa.

 

———————————————————————————————————————–

 

Tiedote 19.1.2016

KANTELUPUKKI.FI TEHNYT 17 KANTELUA KOULUISTA

Uskonnottomien oppilaiden ja perheiden uskonnonvapaudessa ja yhdenvertaisuudessa näyttää olevan parantamisen varaa monissa kouluissa, iltapäiväkerhoissa ja päiväkodeissa. Kantelupukki.fi-verkkopalvelu avattiin tasan vuosi sitten. Se on saanut tänä aikana yli 60 avunpyyntöä ja kyselyä. Se on tehnyt 17 kantelua kouluista aluehallintovirastoihin, välittänyt 19 anonyymiä viestiä kouluihin, päiväkoteihin ja kuntien viranomaisille sekä neuvonut kysyjiä 26 muussa tapauksessa.

Opetushallituksen määräyksen mukaan ihmisoikeudet kuuluvat peruskoulujen arvopohjaan, ja perusopetuksen tulee edistää yhteisöllisyyttä sekä yksilön oikeuksien ja vapauksien kunnioittamista. Näiden arvojen tulee määräyksen mukaan välittyä peruskoulujen jokapäiväiseen toimintaan. Käytännössä on kuitenkin ilmennyt paljon ongelmia tavassa, jolla koulut järjestävät juhlia ja uskonnollisia tilaisuuksia.

Luterilaiset uskonnolliset tilaisuudet ovat yhä edelleenkin useimmissa kouluissa kaikille oletusarvoista toimintaa. Kaikki, tai ainakin kirkkoon kuuluvat, viedään seurakunnan pitämiin aamunavauksiin ja koululaisjumalanpalveluksiin tarjoamatta heille uskonnotonta vaihtoehtoa. Jos ET-oppilaille tarjotaan vaihtoehtoa, sen sisällöstä ei tiedoteta etukäteen, vaikka siitä Opetushallituksen ohjeen mukaan pitäisi tiedottaa kaikille huoltajille. Vaihtoehto on useimmiten pelkkää oppilaiden valvontaa heidän puuhastellessa omiaan, vaikka ohjeen mukaan ohjelman pitäisi olla mielekästä ja samankaltaista kuin uskonnollisessa tilaisuudessa.

Joulun alla Kantelupukkiin tuli paljon avunpyyntöjä vanhemmilta, koska koulujen päättäjäiset yhä olivat uskonnollisia. Joissakin kouluissa eroteltiin ET- ja toisuskoiset oppilaat omiin erillisiin juhliinsa. Kaikki oppilaat haluaisivat kuitenkin juhlia yhdessä kavereiden kanssa, ja koulujen juhlien pitäisi olla yhteisöllisiä tilaisuuksia. Monissa kouluissa perinteisiä kristillisiä juhlia pidetään tärkeämpinä kuin oppilaiden yhdenvertaisuutta.

Kantelupukkiin tulleiden yhteydenottojen perusteella on ilmeistä, että Opetushallituksen vuonna 2014 uusima uskonnollisia tilaisuuksia koskeva ohje on edelleenkin puutteellinen ja liian tulkinnanvarainen. Sitä ei osata noudattaa kouluissa niin, että juhlat olisivat kaikille yhteisiä ja uskonnolliset tilaisuudet aidosti vapaaehtoisia, kuten perustuslakivaliokunta keväällä 2014 päätti.

– Vaikuttaa siltä, ettei Opetushallitus pidä uskonnonvapautta ja oppilaiden yhdenvertaisuutta niin tärkeinä asioina, että se tosissaan yrittäisi ohjata kouluja vähemmistöjä kunnioittaviin menettelytapoihin, toteaa Uskonnottomat Suomessa ry:n puheenjohtaja Kaisa Robbins.

Kantelupukki on Tampereen ja Helsingin vapaa-ajattelijayhdistysten sekä Uskonnottomat Suomessa ry:n ylläpitämä verkkopalvelu osoitteessa Kantelupukki.fi. Siellä kerrotaan, miten koulujen ja päiväkotien tulisi lain mukaan toimia uskonnollista ohjelmaa järjestäessään, ja myöskin mitä voi tehdä, jos koulu tai päiväkoti ei toimi näin.

 

———————————————————————————————————————–

 

Tiedote 14.12.2015

KOULUJEN JOULUJUHLIEN USKONNOLLISUUS AIHEUTTAA IHMETYSTÄ

Syyslukukauden päättymisen ja lukukauden päätösjuhlien lähentyessä Kantelupukki.fi:n taustavoimat ovat joutuneet huomaamaan, että joissakin kouluissa yhä edelleen aiotaan järjestää joulujuhla  uskonnollisena tilaisuutena kaikille yhteisen juhlan sijaan. Kantelupukkilaisten tietoon on tullut avunpyyntöjen ja sosiaalisessa mediassa näkyvän ihmettelyn kautta, että monissa kouluissa joulukirkko ja joulujuhla yhdistetään yhdeksi ainoaksi tilaisuudeksi.

Opetushallituksen mukaan koulun juhlat ovat osa opetusta ja koulun toimintaa, johon oppilailla on niin velvollisuus kuin oikeuskin osallistua. Tästä syystä koulujen perinteisten juhlien tulisi olla sisällöltään sellaisia, ettei kenenkään tarvitse olla niistä pois uskonnollisen tai uskonnottoman vakaumuksensa vuoksi. Vaihtoehtoisia tilaisuuksia ei tällöin tarvitse järjestää, vaan kaikkien tulee voida yhdessä päättää lukukausi yhteisöllisessä juhlassa.

Jos koulu haluaa järjestää joulukirkon, se olisi tehtävä yhteisen päätöstilaisuuden lisäksi aidosti vapaaehtoisena tilaisuutena. Kouluajalla järjestettävälle uskonnolliselle tilaisuudelle on myös järjestettävä samanarvoinen mielekäs vaihtoehto, joka on kaikkien, myös kirkkoon kuuluvien valittavissa. Pelkkä kirkossa järjestettävä hartaus ei ole Opetushallituksen ohjeistuksen saati perustuslain mukainen tapa päättää lukukausi. Sama koskee luonnollisesti myös päiväkoteja.

– Lukuisat henkilöt ovat kyselleet sekä SOME:ssa että palvelun kautta, mitä tehdä, kun koulun joulujuhla ja muut lukukauden loppuun liittyvät tilaisuudet eivät ole perheen vakaumukselle sopivia, mutta lapsi haluaisi osallistua juhlintaan kavereiden kanssa, kertoo Kantelupukki.fi:n parissa toimiva Kari Hännikäinen. – On turhauttavaa, että on vieläkin niin paljon kouluja, joissa ei noudateta Opetushallituksen ohjeita.
Kantelupukin väki toivoo, että kaikki voivat aloittaa joulun odotuksen toistensa katsomuksia kunnioittavassa hengessä.

Kantelupukki.fi on Helsingin ja Tampereen vapaa-ajattelijayhdistysten sekä Uskonnottomat Suomessa ry:n ylläpitämä verkkopalvelu. Siellä kerrotaan, miten koulujen ja päiväkotien tulisi lain mukaan toimia uskonnollista ohjelmaa järjestäessään, ja myöskin mitä voi tehdä, jos koulu tai päiväkoti ei näin toimi.

 

———————————————————————————————————————–

 

Tiedote 8.9.2015

KANTELUPUKKI ON KANNELLUT HELSINGIN OPETUSVIRASTOSTA

Kantelupukki.fi-palvelu on joutunut kantelemaan aluehallintovirastoon Helsingin opetusvirastosta, koska siellä ei noudateta kaikilta osin Opetushallituksen ohjetta uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisessä. Uskonnon harjoittaminen ei edelleenkään ole kaupungin peruskouluissa aidosti vapaaehtoista.

Perustuslakivaliokunta päätti 25.4.2014, että koulut saavat järjestää uskonnollisia tilaisuuksia, mutta oppilailla tulee olla todellinen ja aito vapaus valita, osallistuvatko he niihin. Opetushallitus uusi asiaa koskevan ohjeensa tämän johdosta vuosi sitten, 16.9.2014. Ohjeen mukaan oppilaiden on voitava valita uskonnollisen tilaisuuden ja sen vaihtoehdon välillä tapauskohtaisesti, ja vaihtoehdon sisällöstä on tiedotettava ennen ilmoittautumista. Ohjetta ei vielä tänäkään lukuvuotena noudateta peruskouluissa, edes Helsingissä.

Aito valinnanvapaus voi toteutua ainoastaan silloin kun tiedetään, minkä välillä valinta tehdään. Helsingin koulut tiedottavat uskonnollisista tilaisuuksista ja mainitsevat vain, että niille on olemassa vaihtoehto. Ilmoittautumiset vaaditaan heti lukuvuoden alussa, vaikka vaihtoehdon sisällöstä ei kerrota mitään. Muualla Suomessa on hyvin tavallista, että edes vaihtoehdon olemassaoloa ei mainita kaikille, vaan sitä tarjotaan vain ET-oppilaille ja ei-kristityille. Monet koulut antavat ymmärtää, että uskonnolliset tilaisuudet ovat pakollisia kirkon jäsenille.

– On turhauttavaa kerta toisensa jälkeen huomata, etteivät opetusviranomaiset ota uskonnonvapautta vakavasti, toteaa Kantelupukki.fi:ssä toimiva Uskonnottomat Suomessa ry:n puheenjohtaja Kaisa Robbins. Vaikuttaa siltä, että Suomen kouluissa on yksi alue, jonka piirissä lakia ei tarvitse noudattaa. Ei tunnu hyvältä, että jatkuvasti täytyy turvautua kanteluiden tekemiseen, jotta vähemmistöoppilaiden oikeuksiin kiinnitettäisiin huomiota. Näistä ongelmista tuskin päästään, ennen kuin peruskouluihin saadaan kaikille yhteinen katsomustieto ja seurakunnat järjestävät uskonnolliset tilaisuudet koulupäivän ulkopuolella.

Helsinkiläisistä enää vähän yli puolet kuuluu kirkkoon, joten on ylipäätään outoa, että helsinkiläiset koulut vieläkin tekevät läheistä yhteistyötä tämän yhden uskonnollisen yhdyskunnan kanssa ja järjestävät vain tämän yhden uskonnon harjoittamista. Koulut eivät tarjoa kaikille yhteisiä tilaisuuksia esim. moskeijoissa. Kantelupukki.fi-palvelussa ajatellaan, että kaikista Suomen kaupungeista edes Helsingissä opetusviraston luulisi tiedostavan uskonnollisten tilaisuuksien vapaaehtoisuuden ja niiden vaihtoehtoihin liittyvän tiedottamisvelvollisuuden.

Kantelupukki on Helsingin ja Tampereen vapaa-ajattelijayhdistysten sekä Uskonnottomat Suomessa ry:n ylläpitämä verkkopalvelu osoitteessa Kantelupukki.fi. Siellä kerrotaan, miten koulujen ja päiväkotien tulisi lain mukaan toimia uskonnollista ohjelmaa järjestäessään, ja myöskin mitä voi tehdä, jos koulu tai päiväkoti ei toimi näin.

 

 

———————————————————————————————————————–

 

Tiedote 21.5.2015

Kantelupukki-palvelu todistanut tarpeellisuutensa

Uskonnottomien ja Vapaa-ajattelijoiden tammikuussa lanseeraaman Kantelupukki.fi-verkkopalvelun tähän asti tekemistä kanteluista viiteen on saatu päätökset aluehallintovirastoista. Keskeiset kohdat AVI:en päätöksissä käsittelevät tiedottamista ja sisältöä koskien uskonnollisia tilaisuuksia sekä näiden vaihtoehtona järjestettäviä tilaisuuksia.

Päätöksiä ovat tehneet Lounais-Suomen sekä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastot. AVIt ovat jokaisen kantelun johdosta antaneet kouluille toimintaohjeita. Yksikään kantelu ei näin ollen ole ollut aiheeton.

Kaikissa ratkaisuissa painotetaan koulun velvollisuutta tiedottaa huoltajille uskonnollisista tilaisuuksista, näille vaihtoehtoisista tilaisuuksista sekä molempien tilaisuuksien sisällöstä. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä todetaan, että uskonnolliselle tilaisuudelle vaihtoehtoisena järjestettävä toiminta tulee määritellä opetuksen järjestäjän kouluja koskevassa lukuvuosittaisessa opetussuunnitelmaan perustuvassa suunnitelmassa.

Päätöksissä todetaan, että uskonnollisille tilaisuuksille vaihtoehtoisen toiminnan tulee olla opetussuunnitelman mukaista ja uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta samantapaista kuin se, minkä vaihtoehtona tämä järjestetään. Tämä tarkoittaa sitä, että sisällön on oltava yhtä juhlavaa tai viihdyttävää eikä esimerkiksi läksyjen teettäminen tai muu vastaava “oppilaan säilyttäminen” ei ole päätösten mukaan tällaista toimintaa.

Päätösten mukaan koulujen perinteisten vuosittaisten juhlien tulisi olla sisällöltään sellaisia, ettei vaihtoehtoista juhlaa tarvitsisi järjestää eikä kenenkään tarvitsisi olla pois uskonnollisen vakaumuksen takia. Lisäksi oppilaiden yhdenvertainen kohtelu edellyttää, että lukukausien päätöstilaisuuksia ei järjestetä uskonnollisina tilaisuuksina.

Kanteluiden ohella Kantelupukki on saanut huoltajilta ja oppilailta yli 20 tiedustelua, jotka kaikki liittyvät siihen, miten kouluissa uskonnollisia tilaisuuksia järjestetään. Osa tilanteista on korjautunut jo sillä, että olemme olleet yhteydessä asianomaisiin kouluihin.

-Olemme iloisia siitä, että epäkohtia on paljastunut näin vähän ja toivomme että vähyys ei johdu siitä, ettei epäkohtia uskalleta tuoda esille, toteaa Kari Hännikäinen Kantelupukin taustavoimista.
– Lisäksi olemme iloisia myös siitä, että olemme saaneet auttaa näiden epäkohtien ratkaisemisessa. Tämä tuo meille tarmoa auttaa asioiden hoidossa myös tästä eteenpäin.

Kantelupukki.fi -sivusto neuvoo ja auttaa kansalaisia uskonnonvapauteen liittyvissä kouluja ja päiväkoteja koskevissa asioissa. Sivuston tarkoituksena on auttaa paitsi niitä oppilaita ja näiden huoltajia myös niitä opettajia, jotka kokevat koulun tai päiväkodin uskonnon harjoittamiseen liittyvät käytännöt ongelmallisina.

 

 

—————————————————————————————————————–

 

Tiedote 12.5.2015

Koulujen juhlien oltava kaikille oppilaille yhteisiä

Kantelupukki.fi-verkkopalvelu on jo saanut aluehallintovirastoilta päätöksiä kouluista tekemiinsä kanteluihin. Lounais-Suomen aluehallintoviraston antamien päätösten mukaan koulujen lukukausien päätöstilaisuuksien ei pitäisi olla uskonnollisia tilaisuuksia.

Kantelupukille on tullut useita avunpyyntöjä, kun koulun joulu- tai kevätjuhlat on järjestetty kirkossa tai ne ovat olleet hyvin uskonnolliset. Uskonnottomat ja toisuskoiset oppilaat, jotka eivät ole halunneet tällaisiin juhliin osallistua, ovat saattaneet joutua hakemaan todistuksensa jälkikäteen kansliasta. Kouluissa ei ole ymmärretty, että tällaiset järjestelyt ovat vähemmistöoppilaita syrjiviä.

Koulujen juhlat ovat usein hyvin perinteisiä, ja niihin saattaa sisältyä paljon kristillistä ohjelmaa. Opetushallituksen mukaan juhliin saa sisältyä joitakin uskontoon viittaavia elementtejä, kuten yksi virsi. Aluehallintoviraston päätösten mukaan juhlat eivät kuitenkaan saisi olla varsinaisia uskonnollisia tilaisuuksia, joiden aikana olisi tarpeellista järjestää vaihtoehtoista ohjelmaa. Juhlien tulisi sisällöltään olla sellaisia, ettei kenenkään tarvitse olla pois koulun juhlista uskonnollisen vakaumuksensa takia.

– Toivomme kaikkien koulujen järjestävän tulevat kevätjuhlat sellaisiksi, että ne ovat kaikkien oppilaiden ja perheiden kannalta iloinen yhteisöllinen tapahtuma eikä joidenkin mieltä pahoiteta voimakkaalla uskonnollisuudella tai syrjimisellä, toteaa Uskonnottomat Suomessa ry:n puheenjohtaja Kaisa Robbins.

Kantelupukki on Helsingin ja Tampereen vapaa-ajattelijayhdistysten sekä Uskonnottomat Suomessa ry:n ylläpitämä verkkopalvelu osoitteessa Kantelupukki.fi. Siellä kerrotaan, miten koulujen ja päiväkotien tulisi lain mukaan toimia juhlia ja uskonnollista ohjelmaa järjestäessään, ja myöskin mitä voi tehdä, jos koulu tai päiväkoti ei toimi näin.

 

———————————————————————————————————–

Tiedote 6.3.2015

 

Kantelupukki kantelee nyt myös päiväkodeista

Uskonnottomien ja vapaa-ajattelijoiden Kantelupukki.fi-verkkopalvelu auttaa nyt tekemään helposti kantelun päiväkodista. Tämä mahdollisuus on lisätty sinne aikaisemman koulukanteluita tekevän osan rinnalle. Monilta vanhemmilta on tullut palautetta, että päiväkodeissa edelleen ilmenee pyrkimystä kasvattaa lapsia kristilliseen uskoon. Kantelupukki.fi-sivuston avulla voi helposti kannella päiväkodista, jonka uskontokasvatus ei ole säännösten mukaista.

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja teki 26.6.2014 ratkaisun, jonka mukaan päiväkodeissa olisi noudatettava samoja uskonnonvapauteen kuuluvia periaatteita kuin kouluissa. Vanhempien on saatava päättää, millaisen vakaumuksen pohjalta heidän lastaan kasvatetaan päiväkodissa. Tämä tarkoittaa, että heillä on oltava todellinen ja aito vapaus valita, osallistuuko lapsi uskonnollista ainesta sisältäviin tilaisuuksiin. Päiväkoteja koskee indoktrinaation kielto ja julkisen vallan neutraalisuuden vaatimus vastaavasti kuin kouluja.

Kantelupukki.fi:n avulla on mahdollista lähettää viestejä anonyymisti päiväkodeille, kouluille ja kunnille, jos vanhemmista tai lasten opettajista tuntuu, että lapsia kasvatetaan uskontoon vastoin vanhempien tahtoa. Monet eivät uskalla valittaa asioista omalla nimellään, koska pelkäävät lapsen joutuvat muuten syrjinnän kohteeksi, ja opettajat pelkäävät syrjintää työnantajansa taholta.

Jos viestiminen päiväkodin ja kunnan kanssa ei riitä korjaamaan tilannetta, Kantelupukki.fi:n avulla voi tehdä myös anonyymin kantelun aluehallintovirastoon. Kantelupukki on tehnyt anonyymin kantelun jo muutamasta koulusta.

Kantelupukki on Helsingin ja Tampereen vapaa-ajattelijayhdistysten sekä Uskonnottomat Suomessa ry:n ylläpitämä verkkopalvelu osoitteessa Kantelupukki.fi. Siellä kerrotaan, miten koulujen ja päiväkotien tulisi lain mukaan toimia uskonnollista ohjelmaa järjestäessään, ja myöskin mitä voi tehdä, jos koulu tai päiväkoti ei toimi näin.

 

 

————————————————————————————————————————-

Tiedote 23.2.2015

 

Kantelupukki on saanut kovaa kritiikkiä

Uskonnottomien ja vapaa-ajattelijoiden tammikuussa lanseeraamaa Kantelupukki.fi-verkkopalvelua on kritisoitu rankasti sille lähetetyssä palautteessa ja julkisuudessa esiintyneissä kommenteissa. Sitä on verrattu Stasiin ja Isikseen. Sitä on pidetty fundamentalistisena, vainon kaltaisena, lapsellisena, fanaattisena sekä uskonsodan julistavana. Kantelupukki.fi:ssä neuvotaan, mitä voi tehdä, jos koulu tai päiväkoti ei noudata säännöksiä uskonnollista ohjelmaa järjestäessään. Uskonnottomilta palvelu on saanut erittäin myönteistä palautetta.

Palvelu on suunnattu uskonnottomille. Sen ensisijaisena tarkoituksena on tarjota tietoa. Sivuille on koottu linkit keskeisiin asiaa koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin, säädöksiin ja viranomaisohjeisiin. Näin ne löytyvät helposti yhdestä paikasta. Vaikka palvelun lähestymistapa on uskonnoton, on tieto myös uskonnollisten ja opetuksen järjestäjienkin käytettävissä.

Palvelu tarjoaa vertaistukea. Uskonnonvapauteen liittyvät tilanteet ovat herkkiä, ja usein voi olla helpottavaa jo pelkästään päästä kertomaan kokemastaan. Jos vääräksi kokemaansa asiaan haluaa muutosta, Kantelupukki.fi neuvoo, miten asiassa kannattaa toimia. Palvelu ei kannusta välittömään kantelemiseen vaan keskustelemaan opettajan, rehtorin ja kunnan viranomaisen kanssa. Mikäli keskusteluista huolimatta asiaa koskevaan erimielisyyteen ei saada ratkaisua, Kantelupukki.fi -sivusto neuvoo, miten asiassa tämän jälkeen voi edetä.

Julkiset koulut ja päiväkodit ovat viranomaisen asemassa. Niiden on noudatettava lakia. Mikäli viranomainen ei menettele lain mukaisesti, voi sen toiminnasta tehdä kantelun sitä valvovalle ylemmälle viranomaiselle. Esimerkiksi terveydenhuollossa saadusta huonosta hoidosta voi tehdä kantelun aluehallintovirastoon tai Valviraan. Jotkut uskovaiset näyttävät kokevan hyökkäyksenä kristinuskoa vastaan sen, että Kantelupukki.fi neuvoo uskonnottomia näiden uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden toteutumiseksi.

Kantelupukki.fi -sivusto neuvoo ja auttaa kansalaisia uskonnonvapauteen liittyvissä kouluja ja päiväkoteja koskevissa asioissa vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi Suomen Potilasliitto ja muut edunvalvontayhdistykset omissa asioissaan. Sivuston tarkoituksena on auttaa paitsi niitä oppilaita ja näiden huoltajia myös niitä opettajia, jotka kokevat koulun tai päiväkodin uskonnon harjoittamiseen liittyvät käytännöt ongelmallisina.

 

—————————————————————————————————————————

Tiedote 2.2.2015

 

Kantelupukki on tehnyt anonyymin kantelun seitsemästä koulusta

Verkkopalvelu kantelupukki.fi julkistettiin 19.1., ja sen avulla on jo tehty anonyymi kantelu seitsemästä peruskoulusta. Lisäksi on mahdollisesti tehty kanteluita omalla nimellä. Kanteluita on tehty kouluista, joissa kantelua pyytävän henkilön mukaan järjestetään uskonnollisia tilaisuuksia ilman että niistä tiedotetaan koteihin ja ilman että niille järjestetään vaihtoehtoa, ja neljän koulun joulujuhlat olivat kirkossa. Yhdessä kouluista on myös rukoilutettu oppilaita ennen ruokailua. Kantelupyyntöjen lisäksi kahdesta muustakin koulusta on kerrottu viestissä Kantelupukille, että niissä on ollut vastaavanlaisia ongelmia.

Palvelua selvästikin tarvitaan, koska koululaisten vanhemmat ja isovanhemmat haluavat puuttua uskontoon painostamiseen kouluissa, mutta he pelkäävät lapsen joutuvan kärsimään, jos he tekevät sen omalla nimellään. Myös opettajat pelkäävät puuttua rehtorin uskonnonvapautta loukkaavaan toimintaan, koska pelkäävät työpaikkansa puolesta.

Kantelupukki on saanut paljon myönteistä palautetta, mutta myös negatiivista palautetta usealta henkilöltä, jonka mielestä palvelu suuntautuu kristinuskoa vastaan. Heistä jotkut eivät näytä tietävän, että edelleenkin on paljon kouluja, jotka eivät lainkaan tarjoa vaihtoehtoa uskonnolliselle ohjelmalle.

Perustuslakivaliokunnan viimekeväinen kannanotto ja sen johdosta syksyllä uudistetut Opetushallituksen uskonnollisia tilaisuuksia koskevat ohjeet eivät ole korjanneet tilannetta läheskään kaikissa kouluissa. Kantelupukki.fi:n tavoitteena on saada koulut ja päiväkodit toimimaan näiden ohjeiden mukaisesti.

Kantelupukki on Helsingin ja Tampereen vapaa-ajattelijayhdistysten sekä Uskonnottomat Suomessa ry:n ylläpitämä verkkopalvelu osoitteessa kantelupukki.fi. Siellä kerrotaan, miten koulujen ja päiväkotien tulisi lain mukaan toimia uskonnollista ohjelmaa järjestäessään, ja myöskin mitä voi tehdä, jos koulu tai päiväkoti ei toimi näin.

 

Tiedote 19.1.2015

 

Kantelupukki auttaa lopettamaan indoktrinoinnin kouluissa – uusi internet-palvelu avattu

Peruskouluissa noudatetaan huonosti uskonnonvapauteen liittyviä säännöksiä. Valtaosassa kouluja  indoktrinoidaan edelleen kaikkia oppilaita kristityiksi. Vapaa-ajattelijat ja uskonnottomat ovat siksi avanneet verkkopalvelun, jossa neuvotaan kouluja ja päiväkoteja sekä lasten vanhempia. Kantelupukki.fi :n tavoitteena on saada koulut ja päiväkodit toimimaan lain mukaisesti.

Perustuslakivaliokunnan viimekeväinen kannanotto ja sen pohjalta uudistetut Opetushallituksen uskonnollisia tilaisuuksia koskevat ohjeet eivät ole korjanneet tilannetta läheskään kaikissa kouluissa. Monet koulut edelleen järjestivät joulujuhlia kirkossa. Joissakin kouluissa tuntuu jopa alkaneen konservatiivisten rehtorien taistelu uskonnottomien oikeuksia vastaan. Vanhemmat ovat ihmetelleet kouluja, joissa ohjelma joulujuhlissa oli enimmäkseen uskonnollista ja uskontoa oli vielä enemmän kuin aikaisemmin.

– On paljon rehtoreita ja opettajia, jotka eivät näytä sisäistäneen ihmisoikeuksien merkitystä, toteaa Tampereen Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Petri Karisma. Heille perinteet ovat tärkeämpiä kuin ihmisoikeudet. On vieläkin tavallista, että koulu kasvattaa oppilaita kristityiksi, vaikka se on Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista.

Helsingin ja Tampereen vapaa-ajattelijayhdistykset sekä Uskonnottomat Suomessa ry ovat siksi perustaneet yhdessä verkkosivuston kantelupukki.fi, jossa kerrotaan, miten koulujen ja päiväkotien tulisi lain mukaan toimia uskonnollisten tilaisuuksien osalta. Siellä kerrotaan myös, mitä voi tehdä, jos koulu tai päiväkoti ei toimi lain mukaisesti.

Monet vanhemmat eivät uskalla vaatia rehtorilta heidän lapsensa lainmukaista kohtelua, koska he pelkäävät lapsen joutuvan kärsimään hankalien vanhempiensa vuoksi. Siksi Kantelupukki tarjoutuu myös toimimaan välikätenä. Kantelupukin avulla voi lähettää koululle, päiväkodille tai kunnalle viestejä anonyymisti, ja Kantelupukki voi tehdä kantelun aluehallintovirastoon vanhempien puolesta.