Päätös Itä-Suomen AVI syyskuu 2017

Kantelijan mukaan itäsuomalaisessa koulussa ei seurakunnan aamunavauksien osalta oppilaille tiedotettu, ettei aamunavauksiin ei tarvitse osallistua.  Koulussa on myös edellytetty, että kirkkoon kuuluvat oppilaat osallistuvat joulukirkkoon vaikka osa oppilaista ei olisi kirkkoon halunnut mennä. Lisäksi seurakunta on ollut kertomassa toiminnastaan koulun järjestämässä tapahtumassa ja rippikoululaisia on tiedotettu keskusradion kautta.

Kunta ja koulun rehtori ovat vastineessaan vedonnut kulttuuriperimän vaalimiseen ja koulun käytäntöihin joulu- ja kevätkirkkojen osalta.

Selvityksestä on ilmennyt, että koulussa ei aamunavauksista ole tiedotettu etukäteen eikä koulussa ole huolehdittu siitä, että jokaisella on mahdollisuus olla osallistumatta näihin tilaisuuksiin. Selvityksestä ilmenee myös, että kirkkoon kuuluvien oppilaiden on oletettu osallistuvan oman uskontokuntansa joulu- ja kevätkirkkoihin. Koulussa ei aluehallintoviraston päätöksen mukaan ole menetelty asiaa koskevien ohjeiden ja säännösten mukaisesti.

Koulun järjestämän tilaisuuden osalta seurakunnan toiminnan esittely ei ole ollut uskonnollista toimintaa. Rippikoululaisten informointi keskusradion kautta on päätöksen mukaan ollut  osalle oppilaista ajankohtaisen ajankohtaisen informaation jakamisesta. Kumpaankaan ei edellytetä huoltajan lupaa. Aluehallintovirasto toteaa kuitenkin, että koulun olisi jatkossa kiinnitettävä huomiota riittävän etukäteiseen tiedottamiseen erilaisten tilaisuuksien sisällöstä ja tarkoituksesta sekä siihen millaista tiedottamista kaikille koulun oppilaille kuuluvan keskusradion kautta toteutetaan.

Itä-Suomen aluehallintovirasto kiinnittää päätöksessään koulun rehtorin huomiota uskonnollisia tilaisuuksia ja niiden vaihtoehtoisesta toiminnasta tiedottamiseen sekä siihen, että oppilailla ja huoltajilla tulee olla mahdollisuus aidosti valita vaihtoehtoista mielekästä toimintaa uskonnollisten tilaisuuksien sijaan riippumatta siitä, kuuluuko oppilas uskonnolliseen yhdyskuntaan.