Länsi- ja Sisä-Suomen

Eteläpohjalaisessa koulussa oli keskusradion kautta pidetty perjantaisin uskonnollinen aamunavaus, joka oli sisältä nyt uskonnollista musiikkia ja saarnan. Kantelun mukaan uskonnottomille ei oltu suostuttu järjestämään erillistä tilaa, jossa aamunavaus ei olisi kuulunut. Täten aamunavausta oli pakko kuunnella uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta.

Koulun selvityksen mukaan päivänavauksissa on lähdetty siitä, että ne soveltuvat kaikille. Seurakunnan edustajan kanssa on sovittu, että ne ovat kasvatuksellisia puheita. Opetuksen järjestäjä seuraa aktiivisesti, että sopimuksesta pidetään kiinni. Selvityksen mukaan oppilaat tai huoltajat eivät ole ottaneet rehtoriin yhteyttä aamunavauksiin tai elämänkatsomustiedon opetukseen liittyen.

AVIn mukaan opetuksen järjestäjän on oma-aloitteisesti arvioitava ja varmistettava aamunavauksen sisältö, vaikka kouluun ei tulisi asiasta yhteydenottoja. Lisäksi selvintä olisi järjestää seurakunnan aamunavaukset erillisessä tilassa, jolloin uskonnottomat eivät tahtomattaan joutuisi kuulemaan uskonnollista sisältöä ja voisivat etukäteen valita vaihtoehtoisen ohjelman.